AIPPI 2018: Taivaan ja maan välillä
Syksy on kansainvälisten konferenssien aikaa IPR-alalla. Syyskuun lopulla osallistuin yhdessä kollegojeni Karri Leskisen ja Tomi Salterin kanssa kainsainvälisen AIPPI-järjestön (The International Association for the Protection of Intellectual Property) maailmankongressiin Cancunissa Meksikossa.
Osallistujamäärältään konferenssi ei ole suurin IPR-alalla, mutta monipuolisuudessa sille on vaikea löytää haastajia. Tämän vuoden teema oli Between Sky and Earth. Konferenssin aikana kuultiin esityksiä ja paneelikeskusteluja tekoälyn käyttöön ja suojaamiseen liittyvistä haasteista, biosimilaareista, lääkeaineiden lisäsuojatodistuksista, standardiessentiaalipatenteista, lohkoketjuteknologiasta ja ekvivalenssista. Tavaramerkkien osalta keskustelua käytiin mm. markkinatutkimusten käytöstä todisteena, siitä, mikä on riittävää tavaramerkkien käytön osoittamiseksi eri maissa, sekä The Slants-yhtyeen nimeen liittyneestä erikoisesta tavaramerkkikiistasta Yhdysvalloissa.
Kansainvälistä harmonisointia etsimässä
Kansainväliseen harmonisointiin tähtäävä komiteatyöskentely kuuluu AIPPI:n ydintoimintaan. Myös tänä vuonna sadat IPR-alan asiantuntijat kokoontuivat käsittelemään kansainvälista harmonisointia kaipaavia kysymyksiä. Cancunissa aiheina olivat yhteisvastuu IPR-loukkauksissa, paljon kansainvälistä huomiota saaneet nk. Conflicting applications – tilanteet patenttihakemusten osalta, tuotteen osan tai yksityiskohdan mallisuoja sekä 3D-tavaramerkkien rekisteröitävyys, erityisesti tuotteen ulkomuodon suojaamisen osalta. Rekisteröintikynnystä pidettiin turhan korkeana. Tästä syystä toivottiin, että luovuttaisiin kiellosta saada esim. EU:ssa yksinoikeus sellaiseen merkkiin, joka muodostuu yksinomaan tavaran arvoon olennaisesti vaikuttavasta muodosta.
Lisäksi kongressissa hyväksyttiin resoluutio koskien myöhemmin julkistetun datan käyttöä keksinnöllisyyden osoittamiseksi. Eniten keskustelua käytiin kuitenkin siitä, pitäisikö teollis- ja tekijänoikeuksia koskevien tuomioiden kuulua maailmanlaajuiseen siviili- ja kauppaoikeuden alalla annettujen tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevaan yleissopimukseen, jota ollaan parhaillaan laatimassa Haagin kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan konferenssin puitteissa. Sen sijaan työsuhdekeksintökorvauksia koskeva resoluutioluonnos osoittautui liian vaikeaksi, joten työskentely kysymyksen parissa jatkuu ensi vuoden aikana.
Kansainväliset suhteet tärkeät yhteistyöverkon kehittämisessä
Yhtenä kansainvälisten konferenssimatkojemme painopisteenä on luoda ja ylläpitää vahvoja kontakteja ulkomaisiin asiamiehiin, jotta voimme taata asiakkaillemme parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen. Suomalaiset yritykset tähtäävät heti kansainvälisille markkinoille, jolloin tarve suojata IPR:t riittävän aikaisessa vaiheessa korostuu tärkeimmillä markkina-alueilla. IPR-alalla työskennellään nopeatahtisessa ja alati muuttuvassa globaalissa maailmassa, joten on tärkeää, että meillä on maailmanlaajuisesti kattava ja luotettava yhteistyöverkosto, jota voimme hyödyntää kiperissä tilanteissa. Näissä tilanteissa henkilökohtaisten tapaamisten merkitys korostuu.
Pitkien työntäyteisten konferenssipäivien jälkeen pääsimme seurustelemaan vapaamuotoisemmin vanhojen tuttujen kanssa, mutta myös luomaan uusia tuttavuuksia. Parhaimmillaan kansainvälisistä kollegoista tulee vuosien mittaan myös hyviä ystäviä ja yksi hienoimmista hetkistä konferenssin aikana oli erään kanadalaisen kollegan 50-vuotispäivän kunniaksi järjestetty illallinen, johon sain osallistua.
Konferenssiin välittömään ja lämpimään tunnelmaan vaikutti kieltämättä myös se, että pukukoodi oli tavanomaista rennnompi. Ensimmäisten päivien aikana näkyi vielä runsaasti pukuja Cancunin hiostavassa lämmössä, mutta jo toisena päivänä osallistujat olivat siirtyneet käyttämään perinteisiä valkoisia guayabera-paitoja. Konferenssi huipentui karibialaisessa hengessä järjestettyyn teemaillalliseen, jossa osallistujat olivat kaikki pukeutuneet valkoiseen.
Ensi vuoden kongressi järjestetään Lontoossa syyskuussa 2019 post-brexit-tunnelmissa.
Kirjoittaja on IP-lakimies Boco IP:llä ja Suomen AIPPI ry:n rahastonhoitaja.