Boco IP Tampereen kesän kuulumiset

Boco IP Tampere toimii Innovation Home Tampereen tiloissa. Meillä onkin paitsi loistava sijainti Finlaysonin alueella ja kaupungin parhaat maisemat Tammerkosken äärellä, myös aktiivinen ja toimiva yhteisö.
Boco IP Tampere - kuvituskuva

Innovation Home Tampere on ehtinyt maaliskuun suurten avajaisten jälkeen emännöidä jo mielenkiintoisia tapahtumia ja seminaareja ajankohtaisista aiheista ja yhteisön yhteisiä tapahtumia.

Yksi keväinen kohokohta oli yhteisen kasvilaatikon perustaminen Finlaysonin tehdasrakennuksen katolle. Halusimme, että meidän kasvilaatikkomme eroaa muista edukseen, kuten yhteisömmekin, ja apunamme toimivalta alueen puutarhurilta Santeri Urhoselta luvan saatuamme maalasimme sen iloisen värikkääksi. Säiden lämmettyä istutimme myös laatikkoon monenlaisia kasviksia sekä luonnonmukaisina tuholaiskarkottajina toimivia kukkia. Koska yhteisömme tarkoituksena on kasvattaa kasvisten ohella jäsenyrityksiä, lisäsimme laatikkoon vielä mukana olevien yritysten logot. Pölyttämiseen osallistuvat läheisessä Konsulinsaaressa asuvat mehiläiset, joita näkyikin istutusvaiheessa jo jonkin verran.

Yhteistyö on tärkeässä roolissa myös IPR-maailmassa. Antoisinta on toimia yritysrajat ylittävissä tiimeissä, joihin jokainen tuo oman erityisosaamisensa ja yhdessä työskennellään kohti jaettua tavoitetta. Yksi tärkeä tavoite ainakin meille Boco IP:llä on, että hyöty tuotekehityksen ja muun henkisen työn tuloksista päätyy sinne, minne se kuuluu. Kun toiminnanvapaus ja aineettomien oikeuksien suojaus ja puolustus suunnitellaan huolellisesti ja pysytään valppaina muuttuvien olosuhteiden keskellä, aineettomat oikeudet tukevat ja mahdollistavat parhaalla mahdollisella tavalla yrityksen kasvua ja kansainvälistymistä ja satoakin päästään korjaamaan.

Jos poikkeatte kesällä Tampereella, käykäähän katsomassa kasvilaatikoita ja hienoja näkymiä Tampereen keskustan yli Finlaysonilla toimivan Café Katto -kahvilan terassin luona – tai sovitaan kahvitapaaminen Innovation Homen tiloihin.

Aurinkoista kesää!


Uusimmat blogiartikkelit

SME Fund – IP Scan- ja muiden arvosetelien hakuohjelma jatkuu ensi vuonna

Brändin suojaus, järki ja tunne

Timo Kuosmanen vahvistaa mekaniikkatiimiämme

SME Fund eli PK-yritysrahaston tuki aineettoman omaisuuden suojaamiseen haettavissa

Toiminimet ja tavaramerkit solmussa

Kirjoittaja

Sini-Maaria Mikkilä 
Strategiajohtaja, eurooppapatenttiasiamies, osakas
+358 50 591 0234
sini-maaria.mikkila@bocoip.com