Alan A.M. Mattilainen

Patentoitavuuden ensimmäinen ehto on, että kukaan toinen ei ole keksinyt ja julkaissut samaa keksintöä aiemmin. Tästä niin sanotusta uutuuskynnyksestä patenttikäsittelyjen osapuolet pääsevät yleensä – eivät toki aina – varsin helposti yhteisymmärrykseen. Uutuuskynnyksen ylitettyään keksinnön pitää vielä täyttää patentoitavuuden toinenkin ehto: sen pitää erota ”olennaisesti” kaikista aiemmin julkaistuista keksinnöistä. Tämä ehto on paljon monimutkaisempi ja kiistanalaisempi, ja siihen etsitään vastausta perustelemalla, olisiko ”alan ammattilainen” kyennyt ratkaisemaan teknisen ongelman samalla tavoin. Jos olisi, keksintö ei ole patentoitavissa.

Patentointiin liittyvien perustelujen ymmärtämiseksi on siis hyvä tietää jotain tästä kuvitteellisesta henkilöstä, jota tässä kutsun Alan A.M. Mattilaiseksi. Mitä Mattilainen osaa ja mihin hän kykenee?

Patenttialalla ollaan yhtä mieltä siitä, ettei Mattilainen saanut äidinmaidosta ripaustakaan innovatiivisuutta tai kekseliäisyyttä, eikä hän ole luovaa ajattelua vanhemmallakaan iällä omaksunut. Hän ei ole aloitteellinen eikä hänen mielikuvituksensa juuri laukkaa. Ongelmaa ratkaistessaan hän turvautuu konservatiivisesti sellaisiin ratkaisuihin, joita muut ovat vastaavissa tilanteissa käyttäneet. ”Miksi keksiä, kun muut ovat jo keksineet?” on Mattilaisen motto. Mattilainen taitaa olla lounaspöydässä se henkilö, jonka vitsit ovat kaikille jo ennestään tuttuja.

Innovatiiviset heikkoutensa Mattilainen kuitenkin korvaa hurjalla tiedon määrällä. Omaa tekniikan alaansa kohtaan hän tuntee intensiivistä mielenkiintoa, joka ylittää kaikki ajalliset, maantieteelliset ja kielelliset rajat. Hän tietää, mitä alalla on tehty ja kokeiltu 1800-luvun lopulta nykypäivään asti, ja on aina valmis soveltamaan vanhojakin teknisiä ratkaisuja nykypäivän ongelmiin. Pelkkä historioitsija hän ei kuitenkaan ole, sillä hänen kiinnostuksensa uunituoreisiin tutkimustuloksiin on yhtä palava: ennen nukkumaanmenoa hän seuraa viimeisen esitelmän Los Angelesin konferenssista, ja lyhyiden yöunien jälkeen hän herää tarkistamaan Japanissa aamupäivällä julkaistut keksinnöt.

Mattilainen tietää myös, mistä alan oppikirjasta tai hakuteoksesta kannattaa etsiä mitäkin tietoa. Kaiken tämän lisäksi hän käyttää myös oman alansa yleistietoja ja -taitoja. Nämä ovat tavanomaisia ja käytännönläheisiä perusasioita, joita ei yleensä kirjata patenttijulkaisuihin tai tieteellisiin teksteihin. Tästä syystä vastakkaisten osapuolten näkemykset Mattilaisen yleistietämyksen laajuudesta ja tasosta saattavat olla hyvinkin erilaisia.

Monesti väitellään myös siitä, kuinka notkeasti Mattilainen kykenee yhdistelemään tietoja, jotka ovat löydettävissä useasta oman alan julkaisusta. Mattilaisen omaksuman tiedon määrän katsotaan olevan niin suuri, ettei se pysy kovin hyvin ulkomuistissa. Usein vaaditaankin, että Mattilaisen ensiksi lukemassa julkaisussa pitäisi olla jokin selvä vihje, joka johdattaisi hänet kohti toisesta julkaisusta tunnettua ratkaisua. Vasta vihjeen saatuaan Mattilaisella välähtää: ”Tästähän olen lukenut aiemmin!” Vihjeeksi saattaa riittää hyvin vähäpätöinenkin seikka, kuten se, että kyseiset julkaisut ovat saman keksijän nimissä.

Mattilaisen katsotaan useimmiten ratkovan teknisiä ongelmia itsenäisesti, mutta jos ongelma on monitasoinen, hän voi myös kutsua koolle oman alansa työryhmän. Työryhmässä ongelma jaetaan osaongelmiin. Ryhmän johtajana Mattilainen pitää kuitenkin ohjakset tiukasti omissa käsissään ja huolehtii siitä, ettei kukaan jäsenistä ratkaisee osaongelmaansa innovatiivisesti – vain tutut ja turvalliset, ennalta tunnetut ratkaisut otetaan harkintaan.

Yllättävää kyllä, omalle alalleen intohimoisesti omistautuneen Mattilaisen on todettu toisinaan verkostoituvan myös muiden alojen osaajien kanssa. Kohdatessaan omalla alallaan ongelman, jonka ratkaiseminen edellyttäisi ulkopuolista erikoisosaamista, hän mielellään pyytää tuttaviaan avuksi. Uranuurtajia karsastava Mattilainen seurustelee kuitenkin vain hengenheimolaistensa kanssa, joten hänen verkostonsa koostuu ainoastaan henkilöistä, jotka hänen tavoin ovat omilla aloillaan keskittäneet kaiken tarmonsa muiden tekemän työn omaksumiseen.

Patentoitavuutta arvioitaessa keskitytään aina siihen päivään, jolloin patenttihakemus jätettiin patenttivirastoon. Keskeinen kysymys on, mitä Mattilainen sinä päivänä tiesi, ja miten helpolla hän olisi näillä tiedoilla ja senhetkisillä yleistaidoillaan ratkaissut esillä olevan ongelman. Mattilainen ottaa siis lomaa tietojen etsinnästä vain sellaisina päivinä, jolloin maailman kaikki patenttivirastot on suljettu eikä missään oteta vastaan uusia hakemuksia – aika vähiin taitavat siis lomapäivät jäädä. Lomalta palaavaa Mattilaista odottaakin pöydällä tavallista suurempi työrupeama, sillä uuden tiedon julkaiseminen ei keskeydy edes pyhäpäivinä.

Patenttikiistoissa saatetaan toisinaan pyytää apua oikeilta, eläviltä asiantuntijoilta Mattilaisen osaamisen arvioinnissa. Nämä asiantuntijat valitaan kyseisen patentin alalta. He tuppaavat kuitenkin olemaan enemmän tai vähemmän innovatiivisia, mikä vaikeuttaa heidän asettumistaan Mattilaisen saappaisiin. Lisäksi heidän saattaa olla vaikea jättää huomiotta sellaiset asiat, jotka eivät sisältyneet alan yleistietämykseen tiettynä ajankohtana useita vuosia sitten, joten he yliarvioivat helposti Mattilaisen osaamisen. Kiistoja ratkaiseva tuomari taas saattaa aliarvioida Mattilaisen kyvyt, mikäli patentin tekniikka on hänelle itselleen vierasta.

Kuvitteellinen alan ammattilainen ei selvästikään vastaa ketään oikeaa ihmistä, joten hänen kyvyistään väitteleminen saattaa joskus vaikuttaa turhanpäiväiseltä saivartelulta. Voitaisiinko patentoitavuudesta väitellä selkeämmillä sanoilla? Ehkä, mutta alan ammattilaisen erikoisten ominaispiirteiden tarkoitus on varmistaa patentoinnin oikeudenmukaisuus. Patentoitavassa keksinnössä pitää olla omaperäinen idea, joka ei ole saavutettavissa itsestään selvillä muunnoksilla aiempaan tekniikkaan. Muualta kopioitua ideaa ei voi patentoida, vaikka se olisi esitetty vieraalla kielellä kaukaisessa maassa.

Mattilaisen urakka jatkuu siis näillä näkymin hamaan tulevaisuuteen, eikä hän jouda eläkkeelle niin kauan kuin maailmassa julkaistaan uutta tietoa.