Ota yhteyttä

Arkistot: IPR-wikit

Immateriaalioikeudet ja niiden kaupallistaminen

Immateriaalioikeudet ja niiden kaupallistaminen

Immateriaalioikeudet ovat juridisia oikeuksia, jotka suojaavat aineettomia omaisuuksia, kuten luovaa työtä, innovaatioita ja brändejä. Nämä oikeudet ovat keskeisiä aineettoman omaisuuden hallinnassa, ja ne tarjoavat oikeudenhaltijalle mahdollisuuden määrittää, miten näitä omaisuuksia hyödynnätään kaupallisesti. Immateriaalioikeuksien kaupallistaminen viittaa näiden oikeuksien muuttamiseen taloudelliseksi hyödyksi, esimerkiksi lisensoinnin, myynnin tai franchisingin kautta.

Immateriaalioikeuksien tyypit

Immateriaalioikeuksia on useita eri tyyppejä, joista yleisimpiä ovat:

  1. Tekijänoikeudet: Suojaavat kirjallisia, taiteellisia ja musiikillisia teoksia sekä ohjelmistoja.
  2. Patentit: Suojaavat teknisiä keksintöjä ja tarjoavat yksinoikeuden niiden kaupalliseen hyödyntämiseen määräajaksi.
  3. Tavaramerkit: Suojaavat tunnuksia, kuten yrityksen logoja tai brändinimiä, jotka erottavat tuotteet tai palvelut kilpailijoista.
  4. Mallioikeudet: Suojaavat tuotteen ulkomuotoa tai muotoilua.
  5. Liikesalaisuudet: Suojaavat yrityksen salaisia tietoja, kuten valmistusmenetelmiä tai asiakaslistoja.

Kaupallistamisen muodot

Immateriaalioikeuksien kaupallistaminen voi tapahtua useilla eri tavoilla, jotka riippuvat oikeuksien luonteesta ja omistajan strategisista tavoitteista:

  1. Lisensointi: Omistaja antaa toiselle osapuolelle oikeuden käyttää immateriaalioikeuksia tietyin ehdoin. Lisensointi voi olla yksinomainen tai ei-yksinomainen.
  2. Myynti: Immateriaalioikeuksien kokonaisvaltainen siirtäminen toiselle osapuolelle, jolloin myyjä luopuu oikeuksistaan.
  3. Franchising: Yritys antaa oikeuden käyttää liiketoimintakonseptiaan, johon sisältyy usein tavaramerkkejä, liikesalaisuuksia ja muita immateriaalioikeuksia.
  4. Yhteistyösopimukset: Yritykset voivat yhdistää voimansa kehittääkseen ja kaupallistaakseen immateriaalioikeuksia yhdessä.
  5. Startup-yritykset: Monesti innovaatiot ja patentit kaupallistetaan perustamalla uusi yritys, joka keskittyy niiden kehittämiseen ja myyntiin.

Hyödyt ja haasteet

Immateriaalioikeuksien kaupallistaminen tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia taloudelliseen hyötyyn ja kilpailuedun saavuttamiseen. Kaupallistamisen hyötyjä ovat esimerkiksi:

  • Tulojen lähteet: Lisensointimaksut, rojaltit ja myyntitulot.
  • Kilpailuetu: Suojatut oikeudet estävät kilpailijoita hyödyntämästä samoja innovaatioita.
  • Brändiarvon kasvattaminen: Tavaramerkit ja tekijänoikeudet voivat vahvistaa yrityksen imagoa ja asiakasuskollisuutta.

Haasteita kaupallistamisessa voivat olla:

  • Oikeuksien suojaaminen: Immateriaalioikeuksien loukkausten valvonta ja niihin puuttuminen voivat olla kalliita ja aikaa vieviä.
  • Markkinoiden ymmärtäminen: Oikeuksien arvo voi vaihdella markkinoiden ja toimialan mukaan.
  • Sopimusten monimutkaisuus: Lisensointi- ja yhteistyösopimukset vaativat huolellista juridista suunnittelua.

Lainsäädäntö ja kansainvälisyys

Immateriaalioikeuksien suojaaminen ja kaupallistaminen vaihtelevat maittain. Kansainväliset sopimukset, kuten TRIPS-sopimus (Trade-Related Aspects of Intellectual Property Rights), pyrkivät yhdenmukaistamaan immateriaalioikeuksien käytäntöjä maailmanlaajuisesti. Kuitenkin jokaisessa maassa on omat erityislainsäädäntönsä, jotka vaikuttavat kaupallistamisen mahdollisuuksiin.

Yhteenveto

Immateriaalioikeudet ovat yrityksille ja yksityishenkilöille tärkeä resurssi, joka voi tarjota merkittävää taloudellista hyötyä, kun ne kaupallistetaan tehokkaasti. Onnistunut kaupallistaminen edellyttää strategista suunnittelua, lainsäädännön ymmärtämistä ja markkinoiden tuntemusta. Näin immateriaalioikeudet voivat toimia innovaatioiden ja taloudellisen kasvun moottorina.

Tavaramerkin rekisteröinti EU:ssa

Tavaramerkin rekisteröinti kohta 1: EU-tavaramerkkihakemuksessa esitettävät tiedot

EU-tavaramerkki rekisteröidään toimittamalla hakemus Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto EUIPOon ja maksamalla hakemusmaksu. Hakijan tulee nimensä ja yhteystietojensa lisäksi ilmoittaa hakemuksessaan mille tavaroille ja palveluille merkki halutaan rekisteröidä ja mihin niin sanotun Nizzan luokituksen tavara- tai palveluluokkiin ne kuuluvat.

Jos tavaramerkin rekisteröintiä on haettu ennen EU-tavaramerkkihakemusta jossain toisessa Pariisin sopimuksen sopimusvaltiossa tai WTO:n jäsenvaltiossa, hakija voi pyytää niin sanottua etuoikeutta kuuden kuukauden aikana ensihakemuksen tekemispäivästä.

Tavaramerkin rekisteröinti kohta 2: EU-tavaramerkkihakemuksen käsittely

EU:n teollisoikeuksien virasto tarkastaa hakemuksen muodollisten edellytysten täyttymisen ja tiedottaa hakijaa, mikäli hakemuksessa ilmenee muodollisia puutteita. Hakijan tulee kahden kuukauden kuluessa tiedoksiannosta ottaa kantaa asiaan ja korjata hakemuksessaan ilmenevät puutteet. Muodollisen tarkastamisen jälkeen EU:n teollisoikeuksien virasto tutkii merkin muut rekisteröintiedellytykset ja antaa hakijalle välipäätöksen, mikäli havaitsee rekisteröinnille esteitä.

EU:n teollisoikeuksien virasto laatii pyydettäessä hakemuksen tutkimuksen jälkeen EU-tavaramerkkirekisteriin perustuvan ennakkotutkimusraportin mahdollisista aiemmista EU-tavaramerkeistä ja -hakemuksista, jotka saattavat olla sekoitettavissa hakemuksen kohteena olevaan merkkiin. EU:n teollisoikeuksien virasto ei kuitenkaan hylkää hakemusta, vaikka ennakkotutkimuksessa löytyy samankaltaisia merkkejä, vaan aiempien tavaramerkkien omistajien tulee oma-aloitteisesti puuttua hakemukseen väitemenettelyn avulla.

EU:n teollisoikeuksien virasto EUIPO tiedottaa tutkimuksessa esille tulleiden EU-merkkien omistajalle, että samankaltaista merkkiä koskeva hakemus on jätetty EU:n teollisoikeuksien virastoon. Ilmoitus lähetetään ainoastaan aiempien EU-merkkien haltijoille, eli sitä ei lähetetä Euroopan unionin jäsenmaissa rekisteröityjen samankaltaisten merkkien omistajille.

Tavaramerkin rekisteröinti kohta 3: Väiteaika ja väitemenettely

Tutkimuksen jälkeen EU:n teollisoikeuksien kuuluttaa tavaramerkkihakemuksen, josta alkaa kulua kolmen kuukauden ajanjakso, jonka puitteissa merkin rekisteröintiä voi vastustaa tekemällä niin sanotun väitteen. Merkki rekisteröidään, jos väitteitä ei tehdä hakemusta vastaan.

Väitteet voivat perustua aiempiin Euroopan unionin alueella tai -jäsenmaissa suojattuihin merkkeihin, jotka koskevat samankaltaisia tavaroita tai palveluita. Väitemenettelyn alkuvaiheessa, EU:n teollisoikeuksien virasto tutkii saapuneiden väitteiden muodolliset edellytykset. Mikäli väite läpäisee muodollisen tarkastuksen, väitteen käsittelystä tiedotetaan hakijaa ja väitteentekijää.

Tämän jälkeen hakijalla ja väitteentekijällä on mahdollisuus neuvotella sovintoratkaisu asiassa ja keskeyttää väitemenettely neuvotteluiden ajaksi. Mikäli sovintoratkaisua ei synny, väitteen tekijällä on mahdollisuus täydentää väitettään ja tavaramerkkihakemuksen hakijalla on oikeus jättää vastine väitteeseen.

Kun osapuolet ovat saaneet kommentoida toistensa kirjelmiä ja jatkokirjelmöidä, EU:n teollisoikeuksien virasto ratkaisee väitteen esitetyn argumentoinnin ja todisteiden perusteella. Merkki rekisteröidään siltä osin kuin hakemusta ei hylätty väitemenettelyssä.

Tavaramerkin rekisteröinti kohta 4: Rekisteröinnin voimassaolo ja uudistaminen

EU-tavaramerkkirekisteröinti on voimassa kymmenen vuotta tavaramerkkihakemuksen jättämispäivästä, jonka jälkeen se voidaan uudistaa aina kymmeneksi vuodeksi kerrallaan.

Lisensointi ja lisenssisopimukset

Lisenssinantajana voi toimia yrityksen tai keksijän sijaan myös esimerkiksi yliopisto. Lisenssinsaajana olevalla toimijalla ei puolestaan usein ole mahdollisuutta kehittää puuttuvia resurssejaan sisäisesti, joten ne hankitaan yhteistyösopimusten tai yritysjärjestelyjen kautta. Toisaalta lisenssinsaaja voi lisensoinnilla tavoitella myös toimintavapautta tai nopeaa markkinoille astumista.

Lisenssisopimukset liiketoiminnassa

Lisenssillä myönnetään käyttöoikeus sopimuksessa määriteltyihin lisenssinantajan immateriaalioikeuksiin (nk. lisenssisopimukset). Lisenssisopimuksella voidaan myös luovuttaa aineettoman hyödykkeen valmistus- ja/tai jakeluoikeus. Lisenssisopimuksessa voidaan sopia myös toisen osapuolen oikeudesta edelleen kehittää ja lisensoida sopimuksen kohteena olevia immateriaalioikeuksia. Lisenssisopimuksella luovutettavan hyödyntämis- ja käyttöoikeuden kohteena voi olla esimerkiksi patentilla tai hyödyllisyysmallilla suojattua teknologiaa, tavaramerkki tai tekijänoikeuksin suojattu tietokoneohjelma. Vastavuoroisesti lisenssinsaaja maksaa rahallisen korvauksen saamastaan käyttöoikeudesta. Lisenssi antaa siis immateriaalioikeuden haltijalle mahdollisuuden lisäansaintaan yksinoikeuden avulla.

Lisenssisopimuksessa yksilöidään lisensoitava immateriaalioikeus, määritellään vastuut ja käyttöoikeuden rajat sekä lisenssinantajalle maksettavat korvaukset. Lisenssimaksu voi olla esimerkiksi vuosikorvaus tai tuottoon perustuva korvaus.

Myönnettävän käyttöoikeuden laajuus saattaa vaihdella huomattavasti. Lisenssi voi olla eksklusiivinen, jolloin lisenssinantaja luovuttaa kaikki käyttöoikeutensa lisenssin kohteeseen. Eksklusiiviset lisenssisopimukset kieltävät lisensoijaa luovuttamasta lisenssioikeuksia muille toimijoille. Tällöinkin immateriaalioikeuden omistusoikeus säilyy kuitenkin lisenssinantajalla. Eksklusiivinen lisenssi voidaan myös rajoittaa vain tiettyyn käyttötapaan. Eksklusiivisen lisenssin sijaan lisenssi voidaan myöntää niin sanottuna yksinkertaisena lisenssinä, jolloin käyttöoikeus voidaan luovuttaa usealle eri taholle samanaikaisesti. Lisenssi voi olla myös ns. sole-lisenssi, jolloin lisenssinantaja myöntää lisenssinsaajalle yksinomaisen käyttöoikeuden, mutta pidättää samalla itsellään oikeuden hyödyntää sopimuksen kohteena olevaa oikeutta.

Lisenssisopimusten ammattitaitoinen laatiminen on tärkeää, sillä lisenssisopimukset laaditaan usein monimutkaisissa tuotanto- ja jakeluympäristöissä. Lisenssisopimuksen päämääränä on jatkuva, molemmille osapuolille hyötyä tuottava yhteistyö.

Lisenssien luovuttaminen voi olla yritykselle usealla tavalla hyödyllistä. Yritys voi kerätä teknologiaansa lisensoimalla lisenssimaksuja ja pyrkiä standardoimaan teknistä ratkaisuaan suurempien kaupallisten markkinoiden saavuttamiseksi. Toisaalta lisensoinnin taustalla voi olla myös pyrkimys estää mahdolliset oikeudenloukkaukset.

Yleensä lisenssinsaaja suorittaa käyttöoikeutensa vastineeksi jatkuvia rojalti- eli lisenssimaksuja. On kuitenkin olemassa myös ilman rahallista korvausta luovutettavia lisenssejä, esimerkiksi open source -lisenssejä. Vastikkeetta luovutettava open source -teknologia voi toimia yritykselle esimerkiksi lisäarvoa tuottavana markkinointina.

Lisenssisopimukset ja teknologian lisensointi

Yrityksen harkitessa teknologiansa tai muun keksintönsä lisensointia, on yrityksen hyvä kartoittaa markkinoita ja alalla käytössä olevaa teknologiaa potentiaalisten lisensoijien löytämiseksi ja markkinoiden identifioimiseksi. Lisenssineuvotteluissa tulee lisenssisopimuksen ohella sopia myös salassapidosta.

Know-how -lisenssejä myönnetään liikesalaisuuksien hyödyntämiseen. Patentin saaminen kestää yleensä vuosia, ja keksinnön hyöty saattaa nopeasti muuttuvassa maailmassa jäädä hyvin rajalliseksi, jos jäädään odottamaan patentin myöntämiseen saakka. Tällöin pääasia on, että patenttihakemus on vireillä. Mikäli lisensoitava keksintö on suojattu pelkästään liikesalaisuutena, keksinnön salassapito on erityisen kriittistä uutuuden säilyttämiseksi. Keksinnölle kannattaa yleensä aina hakea patenttia tai hyödyllisyysmallia ennen lisensointia, sillä konkreettinen lisensoinnin kohde on yleensä taloudellisesti arvokkaampi kuin pelkkä idea.

Patentin tai hyödyllisyysmallin lisensoinnista neuvoteltaessa tulee huomioida patentin tai hyödyllisyysmallin ajallinen kesto ja alueelliset rajat.

Tavaramerkin lisensointi

Tavaramerkin lisensointi voi koskea kaikkia merkin kattamia tuotteita tai vain osaa merkin tuotteista. Tavaramerkin lisensointi voi olla lisenssinantajalle keino kerätä pitkäaikaista tuottoa rojaltimaksujen muodossa. Lisäksi tavaramerkin lisensointi edistää merkin näkyvyyttä ja voi vahvistaa sen brändiarvoa. Viime vuosina suosituksi lisensointimuodoksi ja markkinointistrategiaksi on noussut co-branding (yhteisbrändäys).

Tavaramerkkiä lisensoidessa on hyvä sopia lisensoidulla tavaramerkillä varustettujen tuotteiden laatukriteereistä ja laadun tarkkailusta. Lisenssinantaja voi myös määritellä, kuinka lisensoitua tavaramerkkiä saa käyttää tuotteissa ja markkinoinnissa. Lisenssisopimuksesta neuvoteltaessa tulee myös sopia tavaramerkin käytön maantieteellisistä ja ajallisista rajoituksista.

Liikesalaisuudet

Liikesalaisuudet ovat yrityksen tai organisaation taloudellisesti arvokkaita tietoja, joita ei ole tarkoitettu julkisesti jaettaviksi. Ne voivat sisältää esimerkiksi liiketoimintastrategioita, markkinointisuunnitelmia, teknologisia innovaatioita, reseptejä, asiakasrekistereitä tai muuta liiketoiminnassa hyödynnettävää tietoa. Liikesalaisuudet antavat yritykselle kilpailuetua markkinoilla, joten niiden suojaaminen on liiketoiminnan jatkuvuuden ja menestyksen kannalta äärimmäisen tärkeää.

Mikä on liikesalaisuus?

Liikesalaisuudeksi luokiteltavan tiedon on täytettävä kolme pääkriteeriä:

  1. Tieto ei ole yleisesti tunnettu tai helposti saatavilla. Tiedon on oltava sellainen, ettei se ole julkisesti kaikkien saatavilla esimerkiksi internetissä tai muissa yleisissä tietolähteissä.
  2. Tiedolla on taloudellista arvoa. Liikesalaisuus tuottaa yritykselle taloudellista hyötyä, joko suoraan tai epäsuorasti.
  3. Tieto on suojattu asianmukaisilla toimenpiteillä. Yrityksen on aktiivisesti ryhdyttävä toimiin suojatakseen tiedon, esimerkiksi rajoittamalla sen jakamista tai tallentamalla sen turvallisesti.

Liikesalaisuuksien suojaaminen

Liikesalaisuuksien suojaamisessa käytetään sekä juridisia että teknisiä keinoja. Alla käydään läpi keskeisiä menetelmiä:

1. Sopimukset

  • Salassapitosopimukset (NDA): Yritykset voivat tehdä sopimuksia, joissa osapuolet sitoutuvat olemaan paljastamatta tai käyttämättä liikesalaisuuksia ilman lupaa.
  • Kilpailukieltosopimukset: Työntekijät voivat sitoutua siihen, etteivät työsuhteen päättymisen jälkeen työskentele suoraan kilpailevassa yrityksessä tietyn ajan kuluessa.

2. Teknologiset suojauskeinot

  • Tietojärjestelmien suojaaminen vahvoilla salasanoilla ja salauksilla.
  • Pääsynhallinta, joka rajaa tiedon saatavuuden vain niille henkilöille, joilla on oikeus käsitellä kyseistä tietoa.
  • Sähköisten viestintäkanavien, kuten sähköpostien ja tiedostojen siirron, turvaaminen.

3. Koulutus ja yrityskulttuuri

  • Työntekijöiden kouluttaminen liikesalaisuuksien merkityksestä ja niiden suojaamisesta.
  • Yrityksen kulttuuri, jossa painotetaan tiedon luottamuksellisuutta ja turvallista käsittelyä.

Liikesalaisuuslaki

Suomessa liikesalaisuuksien suojaa säätelee erityisesti liikesalaisuuslaki (595/2018), joka perustuu EU:n liikesalaisuusdirektiiviin (2016/943). Lain mukaan liikesalaisuuden oikeudet kuuluvat sen haltijalle, ja tiedon luvatonta hankkimista, käyttöä ja paljastamista pidetään lainvastaisena.

Lain mukaan liikesalaisuuden luvatonta käyttöä voi olla esimerkiksi:

  • Tiedon varastaminen tai kopioiminen ilman lupaa.
  • Tiedon käyttö kolmannen osapuolen hyödyksi ilman oikeutusta.
  • Sopimuksella tai lailla asetettujen salassapitovelvoitteiden rikkominen.

Seuraukset liikesalaisuuden loukkauksista

Liikesalaisuuden luvaton käyttö voi johtaa seuraaviin oikeudellisiin seurauksiin:

  1. Korvausvastuu: Liikesalaisuuden loukkaaja voi joutua maksamaan korvauksia yritykselle aiheutuneista vahingoista.
  2. Kieltotuomio: Tuomioistuin voi kieltää liikesalaisuutta loukkaavan toiminnan jatkamisen.
  3. Rikosoikeudelliset seuraamukset: Vakavissa tapauksissa liikesalaisuuden luvaton paljastaminen voi johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin, kuten sakkoihin tai jopa vankeuteen.

Yhteenveto

Liikesalaisuudet ovat keskeinen osa yritysten kilpailukykyä ja menestystä. Niiden suojaaminen vaatii suunnitelmallisuutta ja yhdistelmää teknisiä, juridisia ja organisatorisia keinoja. Nykyaikaisessa liiketoimintaympäristössä, jossa tiedon merkitys on korostunut, liikesalaisuuksien suojaaminen on tärkeä osa yrityksen riskienhallintaa.

Patentin väite ja mitätöinti

Suomen Patentti- ja rekisterihallituksen myöntämästä patentista tehdään patentin väite Patentti- ja rekisterihallitukseen ja väitteen tutkii yleensä se tutkimusinsinööri, joka on käsitellyt patenttihakemuksen. Eurooppapatentista väite tehdään Euroopan patenttivirastolle.

Väitemenettelyn seurauksena myönnetty patentti voidaan kumota tai patentin suoja-alaa voidaan supistaa. Lisäksi patentinhaltija voi itse pyytää patenttiviranomaiselta tai tuomioistuimelta myönnetyn patentin supistamista niin sanotussa rajoittamismenettelyssä. Rajoittamismenettelyssä on mahdollista rajoittaa patentin suoja-alaa joko kansallisesti tai eurooppapatentin osalta keskitetysti toimittamalla supistamispyyntö Euroopan patenttivirastoon.

Patentin väite kohta 1: Väitteen käsittely viranomaisessa

Patenttiviranomaiselle saapuneesta väitteestä lähetetään vastaanottoilmoitus sekä väitteentekijälle että patentinhaltijalle. Vastaanottoilmoituksen liitteenä lähetetään patentinhaltijalle myös väiteasiakirjat liitteenä. Mikäli väiteaikaa on jäljellä alle kaksi kuukautta, vastaanottoilmoitusta ei kuitenkaan lähetetä.

Yhdeksän kuukauden väiteajan päätyttyä saapuneille väitteille tehdään muodollinen tarkastus. Muodollisessa väitteen tarkastuksessa tarkastetaan ensin ne seikat, joiden tulee täyttyä ennen väiteajan päättymistä. Tämän jälkeen muodollisen tarkastuksen toisessa vaiheessa tarkastetaan ne väitteen edellytykset, joita voidaan täydentää vielä väiteajan jälkeenkin.

Väitteentekijän tulee kehotuksesta korjata väitteessään mahdollisesti olevat puutteellisuudet tai väitettä ei oteta tutkittavaksi. Tämän jälkeen väitteentekijä saa perustellun päätöksen, joka lähetetään tiedoksi myös patentinhaltijalle. Väitteentekijällä on valitusoikeus perustellusta päätöksestä Markkinaoikeuteen.

Patentinhaltijalla ja väitteentekijällä on oikeus lausua väitteestä ennen väiteasian ratkaisemista. Väiteajan päädyttyä patentinhaltijalle annetaan lähete mahdollisesta väitteestä ja kuuden kuukauden määräaika lausuman antamiseen. Patentinhaltijan lausuma annetaan tiedoksi väitteentekijälle, jolla puolestaan on kolmen kuukauden määräaika lausuman antamiseen. Väitteentekijän lausuma annetaan tiedoksi patentinhaltijalle, jolla on kolmen kuukauden määräaika lausuman antamista varten. Mahdollinen patentinhaltijan lausuma annetaan vielä tiedoksi väitteentekijälle ilman mahdollisuutta lausua siitä.

Väiteasiaa koskevassa kirjeenvaihdossa kaikki väitteeseen liittyvät asiakirjat toimitetaan väitekäsittelyn osapuolille. Lisäksi patenttiviranomaisen on mahdollista jatkaa kirjeenvaihtoa lisäkirjeenvaihtona, mikäli se on tarpeellista ennen väiteasian ratkaisua.

Patentinhaltija ja väitteentekijä voivat kirjallisesti pyytää suullista kuulemista väiteasiassa, mikäli pyyntöön on riittävät perustelut. Patenttiviranomainen vastaa pyyntöön joko kutsumalla osapuolet suulliseen kuulemistilaisuuteen tai lähettämällä osapuolille perustellun kirjeen pyynnön hylkäämisestä tarpeettomana. Suullisessa kuulemisessa ei kuitenkaan voida tehdä lopullista päätöstä väiteasiassa, eikä lopullista päätöstä voida tehdä puhtaasti suullisessa kuulemisessa esiin tulleiden seikkojen perusteella.

Virasto tutkii väitteen väitteessä esitetyillä perusteilla ja laajuudessa. Tutkimuksessa huomioidaan kaikki väitteen ratkaisuun liittyvä aineisto, joka on patenttiviranomaisen ja osapuolten tiedossa.  Patenttiviranomainen päättää väitemenettelyn antamalla päätöksen, jossa patentti kumotaan, pidetään voimassa tai pidetään voimassa muutetussa muodossa. Mikäli patentti pidetään voimassa muutettuna, tulee patentti painaa uudelleen.

Kohta 2: Patentin mitätöinti

Mitätöinnillä poistetaan virheellinen ratkaisu myöntää patentti ratkaisulle, jolle ei olisi tullut myöntää patenttia. Mitätöinnin seurauksena patentin oikeusvaikutukset loppuvat takautuvasti kuin suojaoikeutta ei olisi alun perin myönnettykään.

Euroopan patenttisopimuksella on yhdenmukaistettu patentin mitätöimisperusteet kaikissa sopimuksen jäsenvaltioissa. Mitätöinti voi perustua esimerkiksi hakemuksen käsittelyssä tapahtuneisiin virheisiin tai patentin myöntämisen edellytykset ovat muuten puuttuneet. Mitätöintikanne käsitellään Suomessa markkinaoikeudessa, jossa se voidaan yhdistää myös muuhun teollisoikeudelliseen asiaan. Käytännössä mitätöintikanteen voivat nostaa tahot, joille patentista aiheutuu haittaa. Patentinhaltija ei kuitenkaan itse voi nostaa mitätöintikannetta.

Patentti voidaan joissain tapauksissa mitätöidä markkinaoikeudessa vain osittain, mutta tällöin patentinhaltijan on tullut toimittaa tuomioistuimelle suppeammat patenttivaatimukset.

Kansainvälinen patenttihakemusjärjestelmä eli PCT

Jo kansallisen hakemuksen tai eurooppapatenttihakemuksen tehneellä hakijalla on mahdollisuus kansainvälisessä patenttihakemusjärjestelmässä hyödyntää 12 kuukauden etuoikeusaikaa, jolloin PCT-hakemusta tarkastellaan kuin se olisi tehty samaan aikaan kuin aikaisempi patenttihakemus.

PCT-hakemuksen jättäminen

PCT-järjestelmän mukainen hakemus voidaan tehdä Patentti- ja rekisterihallitukselle, kansainväliselle toimistolle tai alueelliselle patenttivirastolle kuten Euroopan patenttivirastolle. Hakija voi hakemuksessaan pyytää myös etuoikeutta aikaisemmasta samaa keksintöä koskeneesta hakemuksestaan.

Hakemuksessa kaikki patenttiyhteistyösopimuksen jäsenvaltiot ja alueelliset patenttijärjestelmät ovat lähtökohtaisesti haetun patenttisuojan kohdealueina, ellei hakija hakemuksessaan rajoita haluttua suojan maantieteellistä aluetta.

PCT-hakemuksen käsittely

Kansainvälisen patenttihakemusjärjestelmän hakemuksen muodollisten edellytysten täyttyminen tarkastetaan vastaanottavan patenttiviranomaisen toimesta. Seuraavaksi hakemukselle myönnetään tekemispäivä ja se lähetetään kansainväliselle toimistolle. Kansainvälinen toimisto lähettää hakemuksesta tiedon hakemuksen kohdevaltioiden sekä alueellisten järjestelmien viranomaisille sekä hakemuksesta kopion uutuustutkimus-viranomaiselle.

Uutuustutkimusviranomainen tekee uutuustutkimuksen sekä laatii alustavan mielipiteen hakemuksesta ja hakemuksen kohteena olevan keksinnön patentoitavuudesta. Hakija saa uutuustutkimusraportin ja kirjallisen lausunnon noin kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun uutuustutkimusviranomainen on vastaanottanut hakemuksen tai yhdeksän kuukauden kuluessa etuoikeuspäivästä, mikäli tämä määräaika päättyy myöhemmin.

Uutuustutkimusraportin kirjallinen lausunto pitää sisällään mielipiteen keksinnön uutuudesta, keksinnöllisyydestä ja teollisesta käyttökelpoisuudesta. Kansainvälinen toimisto julkaisee hakemuksen ja ennakkoratkaisututkimusraportin 18 kuukauden kuluttua hakemis- tai etuoikeuspäivästä. Ennakkouutuusraportin perusteella hakija voi valita siirtyvänsä suoraan kansalliseen vaiheeseen tai pyytää yhtenäistä ennnakoitavuustutkimusraporttia valitsemaltaan ennakko-patentoitavuustutkimusviranomaiselta.

Siirtyminen kansalliseen vaiheeseen edellyttää, että hakija jättää valtiosta riippuen 30–31 kuukauden määräajassa hakemis- tai etu-oikeuspäivästä lukien tarvittavat asiakirjat ja maksaa tarvittavan kansallisen maksun hakemuksen kohdevaltioiden ja alueellisten järjestelmien patenttiviranomaisille. Mikäli hakija siirtyy kansalliseen vaiheeseen, kunkin haettavan suojan kohteena olevan valtion patenttiviranomainen jatkaa hakemuksen käsittelyä kansallisen menettelynsä mukaisena.

Patenttiviranomainen voi halutessaan suorittaa hakemuksen kohteena olevalle tekniselle ratkaisulle uutuustutkimuksen, sillä uutuustutkimusraportti ei sido kansallisen vaiheen viranomaisia.

Mikäli hakija kansalliseen vaiheeseen siirtymisen sijaan pyytää yhtenäistä patentoitavuuden esitutkimusta, tulee sitä pyytää joko kolmen kuukauden kuluessa uutuustutkimusraporttiin merkitystä päivämäärästä tai viimeistään 22 kuukauden kuluessa varhaisimmasta etuoikeudesta. Patentoitavuuden esitutkimuksen suorittaa esitutkimusviranomaisessa tutkijainsinööri, joka laatii alustavan mielipiteen keksinnön patentoitavuudesta.

Yhtenäisen patentoitavuuden esitutkimuksen jälkeen hakemus siirtyy kansalliseen menettelyyn, jossa tutkitaan vielä kansallisesti hakemuksen materiaaliset edellytykset. Suomessa kansalliseen vaiheeseen tulee siirtyä 31 kuukauden kuluttua hakemis- tai etuoikeuspäivästä ja maksaa samassa määräajassa patentin hakemusmaksu.

Prioriteetti eli etuoikeus

Etuoikeus takaa hakijalle mahdollisuuden jättää 12 kuukauden kuluessa ensimmäisen patenttihakemuksen tekemispäivästä vastaava patenttihakemus ja pyytää hakemukselle etuoikeutta. Käytännössä etuoikeus tarjoaa hakijalle mahdollisuuden lykätä patentin suoja-alueen laajentamista ulkomaille 12 kuukauden ajan ensimmäisestä hakemuksen jättöpäivästä lukien.

Etuoikeuden pyytäminen

Etuoikeuden pyytämiselle on sinänsä riittävää, että patenttivirasto on antanut patenttihakemukselle tekemispäivämäärän. Etuoikeuden myöhemmissä hakemuksissa voi kuitenkin saada vain niille osille keksintöä, jotka on mainittu myös aiemmassa patenttihakemuksessa. Myöhemmissä hakemuksissa ei voi saada etuoikeutta materiaalille, jota ei ole aiemmin esitetty. Näin ollen laadukas ensihakemus on merkittävässä asemassa etuoikeuden pätevyyden takaamisessa.

Etuoikeuden hyödyt

Kotimaassaan patenttia hakeneelle taholle etuoikeudella voi olla useita merkittäviä hyötyjä. Hakijalla on enemmän aikaa selvittää keksinnön patentoitavuus ja hyödynnettävyys ennen ulkomaille suuntautuvaa patentointia ja keksinnön kotimainen julkaisu on mahdollista ensimmäisen hakemuksen tekemisen jälkeen muodostamatta estettä ulkomaille patentoinnille. Lisäksi keksinnön uutuutta ja keksinnöllisyyttä tarkastellaan etuoikeusvuoden aikana kuin myöhempi hakemus olisi tehty samaan aikaan kuin ensimmäinen hakemus.

Eurooppapatentti

Euroopan patenttisopimus on luonteeltaan avoin sopimus, joten sopimusta voi hyödyntää myös muiden kuin sopimuksen jäsenmaiden kansalaiset. Eurooppapatenttia voidaan hakea myös kansainvälisen patenttihakemusjärjestelmä PCT:n kautta.

Suomessa eurooppapatenttihakemuksen voi jättää Patentti- ja rekisterihallitukselle tai suoraan Euroopan patenttivirastolle. Hakija voi tehdä eurooppapatenttihakemuksen millä tahansa kielellä, mutta hakemus on käännettävä kahden kuukauden määräajassa jollekin Euroopan patenttiviraston virallisista kielistä eli englanniksi, ranskaksi tai saksaksi.

Eurooppapatenttihakemuksen käsittely

Hakemuksen saavuttua Euroopan patenttivirastoon, hakemus tarkastetaan muodollisesti. Muodollisen tarkastuksen jälkeen hakemukselle tehdään uutuustutkimus ja laaditaan uutuustutkimusraportti.

Euroopan patenttivirastossa laaditaan uutuustutkimusraportin liitteeksi lausunto, jossa otetaan kantaa hakemuksen kohteena olevan teknisen ratkaisun patentoitavuuteen ja tuodaan esille mahdolliset patentoitavuuden esteet. Mikäli eurooppapatenttihakemus on jatkoa PCT-järjestelmän hakemukselle, jossa tutkivana viranomaisena on ollut Euroopan patenttivirasto, on hakemuksen uutuustutkimus tehty jo PCT-vaiheessa.

Uutuustutkimusraportti lähetetään hakijalle tiedoksi. Hakijalla on uutuustutkimusraportin perusteella mahdollista peruuttaa hakemuksensa, mikäli hakija pitää hakemuksensa menestymismahdollisuuksia huonona.

Eurooppapatenttihakemus tulee julkiseksi 18 kuukauden kuluttua hakemis- tai etuoikeuspäivästä. Mikäli hakija on eurooppapatentti-hakemuksen jättäessään maksanut nimeämismaksun, Euroopan patenttivirasto jatkaa hakemuksen käsittelyä uutuustutkimusraportin jälkeen automaattisesti. Mikäli nimeämismaksua ei ole maksettu, hakijan tulee kuuden kuukauden kuluessa uutuustutkimusraportin tiedoksiannosta pyytää hakemuksen käsittelyn jatkamista ja maksaa nimeämismaksu.

Euroopan patenttiviraston tutkimusjaosto tutkii hakemuksen kohteen patentoitavuuden edellytykset pyytäen tarvittaessa hakijalta lausuntoa tai täydennystä hakemuksen käsittelyssä esiin tulleisiin seikkoihin. Tämän jälkeen tutkimusjaosto joko myöntää patentin tai hylkää hakemuksen. Hakijan tulee neljän kuukauden kuluessa myöntämispäätöksestä maksaa myönnetystä patentista myöntämismaksu ja kääntää patenttivaatimukset myös kahdelle muulle Euroopan patenttiviraston virallisista kielistä.

Eurooppapatentin myöntäminen

Eurooppapatentin myöntämisestä kuulutetaan viranomaisen toimesta European Patent Bulletinissa, jolloin alkaa kulua yhdeksän kuukauden väiteaika. Eurooppapatentin myöntämisen jälkeen hakijan tulee vielä erikseen voimaan saattaa patentti niissä sopimuksen jäsenvaltioissa, joissa eurooppapatentti on nimeämismaksujen perusteella myönnetty. Lähtökohtaisesti kansallisen voimaansaattamisen tulee tapahtua kolmen kuukauden kuluessa patentin myöntämisen kuuluttamisesta.

Muutoksia eurooppalaiseen patenttilainsäädäntöön

Eurooppalainen patenttijärjestelmä muuttuu merkittävästi vuonna 2023 kun Euroopan patenttivirastossa (EPO) myönnetyn hakemuksen voi saattaa voimaan eurooppalaisena yhtenäispatenttina (unitary patent). Samalla perustetaan yhdistetty eurooppalainen patenttituomioistuin (Unified Patent Court, UPC) jolla tulee olemaan tuomiovalta kaikissa yhtenäispatentteihin liittyvissä riita-asioissa. Myös vanhoihin eurooppapatentteihin liittyvät riita-asiat voidaan tulevaisuudessa ratkaista UPC-tuomioistuimissa ellei patentin haltija tee niin sanottua OPT-OUT ilmoitusta.

Kansallinen patentointi

Patentointi, patentinhakijan olosuhteisiin ja tarpeisiin nähden parhaan mahdollisen hakujärjestelmän valinta vaatii kuitenkin usein erityistä ammattitaitoa. Patenttihakemusta seuraa 12 kuukauden etuoikeusaika, jonka aikana patentinhakijalla on mahdollisuus hakea patentille laajennusta myös muihin valtioihin.

Patentointi kohta 1: Hakemuksessa esitettävät tiedot

Patenttihakemuksen tulee sisältää hakija-, keksijä- ja keksintöinformaatioasiakirjan lisäksi keksinnön selityksen, patentti-vaatimukset, tiivistelmän ja mahdolliset piirustukset. Keksinnön selitys tarjoaa taustainformaatiota keksinnöstä ja saattaa toimia tulkinta-apuna patenttivaatimusten käsittelyssä.

Patenttivaatimukset ovat patenttihakemuksen keskeisin osa, sillä patenttivaatimusten sanamuodot määräävät patenttisuojan sisällön ja laajuuden. Patenttivaatimuksessa kuvataan keksinnön teknistä ympäristöä ja keksinnön olennaisia piirteitä. Patenttivaatimuksia voi olla useita, mutta jokaisen vaatimuksen tulee perustua samaan keksinnölliseen ideaan.

Patenttivaatimuksia on mahdollista muokata hakuprosessin aikana, mutta hakemukseen ei saa lisätä uutta tietoa vaan patenttivaatimusten muutoksia tulee voida perustella alkuperäisillä asiakirjoilla. Hakemuksen patenttiselitystä voidaan käyttää apuna vaatimusten tulkinnassa, mutta selitystä ei saa käyttää laajentamaan suojaa varsinaisista patenttivaatimuksista.

Patentointi kohta 2: Patenttihakemuksen käsittely

Muodollisessa tarkastuksessa patenttihakemus kirjataan, hakemukselle annetaan hakemusnumero ja hakemus luokitellaan kansainvälisen patenttiluokituksen mukaisesti. Minimivaatimukset täyttävälle hakemukselle annetaan Patentti- ja rekisterihallituksessa tekemispäivä, johon patenttihakemuksen uutuutta ja keksinnöllisyyttä tullaan vertaaman.

Seuraavaksi hakemuksen kohteelle tehdään teknisessä tutkimuksessa uutuustutkimus, josta laaditaan uutuustutkimusraportti. Uutuustutkimuksen jälkeen viranomainen tutkii keksinnön patentoitavuuden ja patentin myöntämisen edellytykset.

Patenttihakemukseen otetaan kantaa patentin hakijalle toimitettavassa välipäätöksessä, johon hakijan tulee määräajassa reagoida esimerkiksi muuttamalla hakemusta.

Patentointi kohta 3: Hyväksyvä välipäätös

Kun keksintö on yhden tai useamman välipäätöksen jälkeen sellaisenaan tai vähäisin korjauksin patentoitavissa, patenttiviranomainen antaa niin sanotun hyväksyvän välipäätöksen. Hyväksyvän välipäätöksen tarkoituksena on tiedottaa hakijalle, missä muodossa patentti aiotaan myöntää ja lisäksi pyytää hakijalta määräajassa vahvistus halukkuudesta hyväksyvässä välipäätöksessä ilmenevässä muodossa olevan patentin myöntämiseen.

Kun hakijan on vastannut myöntävästi hyväksyvään välipäätökseen, antaa patenttiviranomainen hakijalle ilmoituksen siitä, että patentti voidaan hyväksyä. Ilmoituksessa myös kehotetaan patentinhaltijaa maksamaan patentin painatusmaksu kahden kuukauden kuluessa uhalla, että hakemus muutoin jätetään sillensä.

Patentointi kohta 4: Patenttihakemuksen julkistaminen

Hakemus tulee julkiseksi rekisteröitäessä tai 18 kuukauden kuluttua hakemis- tai etuoikeuspäivästä. Patenttiviranomainen kuuluttaa patentin myöntämisestä Patenttilehdessä.

Patentin kuuluttamisesta alkaa kulua yhdeksän kuukauden väiteaika, jonka aikana kuka tahansa voi tehdä väitteen patentin myöntämistä vastaan Patentti- ja rekisterihallitukselle nimenomaisilla väiteperusteilla.

Tietokonesovelteiset tekniset ratkaisut ja niiden patentoitavuus

Tietokonesovelteiset tekniset ratkaisut ovat innovaatioita, jotka yhdistävät tietokoneohjelmistoja ja teknistä toimintaa erityisesti teollisuuden, liike-elämän ja tutkimuksen sovelluksissa. Tämän tyyppiset keksinnöt voivat sisältää esimerkiksi ohjelmistojen ja laitteiston yhdistelmäratkaisuja, kuten automaattisia prosessinhallintajärjestelmiä, algoritmipohjaisia analyysityökaluja ja koneoppimiseen perustuvia sovelluksia.

Mikä on tietokonesovellettu tekninen ratkaisu?

Tietokonesovellettu tekninen ratkaisu on keksintö, joka sisältää tietokoneohjelman osana laajempaa teknistä kokonaisuutta. Jotta ratkaisu olisi patentoitavissa, sen tulee täyttää seuraavat kriteerit:

  1. Tekninen luonne: Keksinnön on oltava tekninen ja se tulee ratkaista tekninen ongelma. Pelkästään ohjelmakoodi tai liiketoimintamenetelmä ei yleensä ole patentoitavissa.
  2. Uutuus: Keksinnön on oltava uusi, eli sen ei tule olla osa aiempaa tunnetun tekniikan tasoa.
  3. Keksinnöllisyys: Ratkaisun on oltava keksinnöllinen, eli sen tulee tarjota jotain merkittävää ja ei-ilmeistä alan asiantuntijalle.
  4. Teollinen käytännön sovellettavuus: Ratkaisun tulee voida toimia käytännön sovelluksissa.

Esimerkkejä tietokonesoveltuvista teknisistä ratkaisuista

  • Koneoppimismallit: Tietokonesovellettu keksintö voi olla koneoppimisalgoritmi, joka on optimoitu esimerkiksi kuvantunnistustehtäviin yhdessä erityisen laitteistoratkaisun kanssa.
  • IoT-järjestelmät: Internet of Things (IoT) -ratkaisut, joissa ohjelmistot ja anturit yhdistävät laitteet, voivat olla patentoitavissa, jos ne ratkaisevat teknisen ongelman uudella tavalla.
  • Autonomiset ajoneuvot: Teknologiat, jotka yhdistävät ohjelmistopohjaisen ohjauksen ja tekniset laitteistot ajoneuvon autonomisen liikkumisen mahdollistamiseksi.

Patentoinnin vaatimukset ja prosessi

Tietokonesovellettujen teknisten ratkaisujen patentointiprosessi koostuu useista vaiheista:

1. Esiselvitys ja idean arviointi

Ennen hakemuksen laatimista keksijän tulisi selvittää, onko idea uusi ja patentoitavissa. Tämän voi tehdä tutkimalla patenttitietokantoja ja muita teknistä kirjallisuutta.

2. Patenttihakemuksen laatiminen

Patenttihakemus sisältää:

  • Keksinnön yksityiskohtaisen kuvauksen: Ratkaisu on kuvattava siten, että alan asiantuntija pystyy ymmärtämään ja toteuttamaan sen.
  • Patenttivaatimukset: Näissä määritellään keksinnön suoja-alue.
  • Mahdolliset kuvat: Tekniset piirrokset, jotka havainnollistavat keksintöä.

3. Patenttihakemuksen käsittely

Patenttiviranomainen arvioi hakemuksen sen perusteella, täyttääkö se patentoitavuuden kriteerit. Prosessi voi kestää useita vuosia ja sisältää mahdollisia tarkennuksia hakemukseen.

4. Patenttioikeuden myöntäminen

Jos patenttihakemus hyväksytään, keksijä saa yksinoikeuden keksintöönsä. Patentti on yleensä voimassa 20 vuotta hakemuksen tekemispäivästä alkaen.

Erityishaasteet tietokonesovellettujen keksintöjen patentoinnissa

Tietokonesovellettujen ratkaisujen patentointi voi kohdata seuraavia haasteita:

  • Ohjelmistojen patentoitavuus: Monilla alueilla ohjelmistot itsessään eivät ole patentoitavissa. Keksinnön on oltava osa teknistä kokonaisuutta.
  • Globaalit erot: Patentoitavuuden kriteerit voivat vaihdella eri maiden välillä. Esimerkiksi Euroopan patenttijärjestelmässä ohjelmistojen patentoitavuus on rajoitetumpaa kuin Yhdysvalloissa.
  • Nopea kehitystahti: Teknologian nopea kehitys voi tehdä keksinnöstä nopeasti vanhentuneen.

Yhteenveto

Tietokonesovelteiset tekniset ratkaisut tarjoavat uusia mahdollisuuksia eri toimialoille. Niiden patentointi on kuitenkin monivaiheinen prosessi, joka vaatii tarkkaa suunnittelua ja asiantuntemusta. Patenttisuoja mahdollistaa keksijälle oikeuden hyödyntää innovaatiotaan kaupallisesti ja suojautua kilpailijoiden kopioinnilta.

Biotekniikka ja biotekniikan keksinnöt

Käsitteenä biotekniikka ei ole tyhjentävästi määriteltävissä ja biotekniikka voi käytännössä sisältää myös mekaanisia ja kemiallisia prosesseja.

Biotekniikka ja biotekniikan patentoimisen haasteet

Osa biotekniikan alan keksinnöistä ei ole hyvän tavan vastaisina patentoitavissa, erityisesti keksinnön kohdistuessa ihmisruumiin tai sen osien käyttöön. Patentointikielto kohdistuu myös kasvilajikkeisiin ja eläinrotuihin, lukuun ottamatta mikrobiologisia menetelmiä ja mikrobiologisilla menetelmillä aikaansaatuja tuotteita. Kasvilajikkeita on kuitenkin mahdollista suojata patenttijärjestelmän sijaan kasvinjalostajan oikeudella.

Kaikissa biotekniikan patenteissa vaaditaan keksinnöllisyyttä, eikä näin ollen luontoa itsessään voida patentoida. Luonnollisesta ympäristöstä eristetty tai teknisen menetelmän avulla tuotettu biologinen materiaali on patentoitavissa, vaikka sitä esiintyisikin luonnossa.

Biologinen aines on usein patentoitavissa, ellei kyseessä ole olennaisesti biologinen prosessi. Biologisen prosessin tarkastelussa kiinnitetään huomiota ihmisen toiminnan osuuteen. Käytännössä patentoitavissa olevan ja patentointikelvottoman keksinnön rajanveto tuo haasteita biotekniikan alalla.

Biotekniikka ja geenitekniikka

Biotekniikan tärkeänä osa-alueena on geenitekniikka, eli keinotekoisesti valmistettujen organismien valmistus ja käyttö. Geeni on patentoitavissa tietyin edellytyksin ja rajoituksin.

Geenin uutuutta arvioitaessa geenisekvenssiä verrataan aiemmin tunnettuihin sekvensseihin. Mikäli sekvenssi ei ole täysin tunnettu, katsotaan se patenttioikeudellisesti uudeksi. Toisaalta sekvenssiä on mahdollista pitää patenttioikeudellisesti uutena, vaikka se olisi aiemmin tunnettu, mikäli sekvenssi on tunnettu sellaisenaan ilman käyttötarkoituksen julkistamista.

Teollinen käyttö tulee havainnollisesti kuvata patenttihakemuksessa. Lisäksi teolliseen hyödynnettävyyteen kuuluva toistettavuuden vaatimus asettaa usein lisähaasteita geenisekvenssien patentoinnille. Keksinnön tulee olla myös riittävän tarkasti kuvattu hakemuksessa ja sekvenssin tunnistenumerosta tulee olla tietoa. Hakemuksessa tulee myös kertoa, kuinka sekvenssi on saatu aikaan.

Usein geenitekniikan patentoiminen myös edellyttää, että tekniikkaan liittyvää elävää materiaalia tallennetaan erityiseen tallennuspankkiin. Elävän materiaalin tallennus takaa muille tahoille mahdollisuuden tarvittaessa koetella geenisekvenssin toimivuutta patentissa esitetyllä tavalla sekä testata toistettavuutta.