Tavaramerkin rekisteröinti EU:ssa

EU-tavaramerkkirekisteröinti on tärkein tavaramerkkien suojamuoto Euroopan unionissa. EU-tavaramerkkihakemusta ei voi kohdistaa vain tiettyihin EU-maihin, vaan suojaa koskee aina koko Euroopan unionin aluetta.
Tavaramerkin rekisteröinti EU:ssa -kuvituskuva

Tavaramerkin rekisteröinti kohta 1: EU-tavaramerkkihakemuksessa esitettävät tiedot

EU-tavaramerkki rekisteröidään toimittamalla hakemus Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto EUIPOon ja maksamalla hakemusmaksu. Hakijan tulee nimensä ja yhteystietojensa lisäksi ilmoittaa hakemuksessaan mille tavaroille ja palveluille merkki halutaan rekisteröidä ja mihin niin sanotun Nizzan luokituksen tavara- tai palveluluokkiin ne kuuluvat.

Jos tavaramerkin rekisteröintiä on haettu ennen EU-tavaramerkkihakemusta jossain toisessa Pariisin sopimuksen sopimusvaltiossa tai WTO:n jäsenvaltiossa, hakija voi pyytää niin sanottua etuoikeutta kuuden kuukauden aikana ensihakemuksen tekemispäivästä.

Tavaramerkin rekisteröinti kohta 2: EU-tavaramerkkihakemuksen käsittely

EU:n teollisoikeuksien virasto tarkastaa hakemuksen muodollisten edellytysten täyttymisen ja tiedottaa hakijaa, mikäli hakemuksessa ilmenee muodollisia puutteita. Hakijan tulee kahden kuukauden kuluessa tiedoksiannosta ottaa kantaa asiaan ja korjata hakemuksessaan ilmenevät puutteet. Muodollisen tarkastamisen jälkeen EU:n teollisoikeuksien virasto tutkii merkin muut rekisteröintiedellytykset ja antaa hakijalle välipäätöksen, mikäli havaitsee rekisteröinnille esteitä.

EU:n teollisoikeuksien virasto laatii pyydettäessä hakemuksen tutkimuksen jälkeen EU-tavaramerkkirekisteriin perustuvan ennakkotutkimusraportin mahdollisista aiemmista EU-tavaramerkeistä ja -hakemuksista, jotka saattavat olla sekoitettavissa hakemuksen kohteena olevaan merkkiin. EU:n teollisoikeuksien virasto ei kuitenkaan hylkää hakemusta, vaikka ennakkotutkimuksessa löytyy samankaltaisia merkkejä, vaan aiempien tavaramerkkien omistajien tulee oma-aloitteisesti puuttua hakemukseen väitemenettelyn avulla.

EU:n teollisoikeuksien virasto EUIPO tiedottaa tutkimuksessa esille tulleiden EU-merkkien omistajalle, että samankaltaista merkkiä koskeva hakemus on jätetty EU:n teollisoikeuksien virastoon. Ilmoitus lähetetään ainoastaan aiempien EU-merkkien haltijoille, eli sitä ei lähetetä Euroopan unionin jäsenmaissa rekisteröityjen samankaltaisten merkkien omistajille.

Tavaramerkin rekisteröinti kohta 3: Väiteaika ja väitemenettely

Tutkimuksen jälkeen EU:n teollisoikeuksien kuuluttaa tavaramerkkihakemuksen, josta alkaa kulua kolmen kuukauden ajanjakso, jonka puitteissa merkin rekisteröintiä voi vastustaa tekemällä niin sanotun väitteen. Merkki rekisteröidään, jos väitteitä ei tehdä hakemusta vastaan.

Väitteet voivat perustua aiempiin Euroopan unionin alueella tai -jäsenmaissa suojattuihin merkkeihin, jotka koskevat samankaltaisia tavaroita tai palveluita. Väitemenettelyn alkuvaiheessa, EU:n teollisoikeuksien virasto tutkii saapuneiden väitteiden muodolliset edellytykset. Mikäli väite läpäisee muodollisen tarkastuksen, väitteen käsittelystä tiedotetaan hakijaa ja väitteentekijää.

Tämän jälkeen hakijalla ja väitteentekijällä on mahdollisuus neuvotella sovintoratkaisu asiassa ja keskeyttää väitemenettely neuvotteluiden ajaksi. Mikäli sovintoratkaisua ei synny, väitteen tekijällä on mahdollisuus täydentää väitettään ja tavaramerkkihakemuksen hakijalla on oikeus jättää vastine väitteeseen.

Kun osapuolet ovat saaneet kommentoida toistensa kirjelmiä ja jatkokirjelmöidä, EU:n teollisoikeuksien virasto ratkaisee väitteen esitetyn argumentoinnin ja todisteiden perusteella. Merkki rekisteröidään siltä osin kuin hakemusta ei hylätty väitemenettelyssä.

Tavaramerkin rekisteröinti kohta 4: Rekisteröinnin voimassaolo ja uudistaminen

EU-tavaramerkkirekisteröinti on voimassa kymmenen vuotta tavaramerkkihakemuksen jättämispäivästä, jonka jälkeen se voidaan uudistaa aina kymmeneksi vuodeksi kerrallaan.

Uusimmat wiki-artikkelit

Immateriaalioikeudet ja niiden kaupallistaminen

Tavaramerkin rekisteröinti EU:ssa

Lisensointi ja lisenssisopimukset

Liikesalaisuudet

Patentin väite ja mitätöinti

Aiheen asiantuntijat

Boco IP - Elina Heikkilä profiilikuva
Elina Heikkilä 
IP-lakimies, osakas
+358 9 6866 8415
elina.heikkila@bocoip.com
Boco IP - Jerry Härkönen profiilikuva
Jerry Härkönen 
IP Advisor
+358 40 538 7223
jerry.harkonen@bocoip.com
Laura Roselus profiilikuva Boco IP
Laura Roselius 
IP-lakimies, osakas
+358 40 738 4475
laura.roselius@bocoip.com
Peter Åkerlund 
IP-lakimies, osakas
+358 9 6866 8413
peter.akerlund@bocoip.com