Kasvinjalostajanoikeus tutuksi

Kasvien kasvukauden ollessa jo hyvässä vauhdissa, on sopiva hetki tutustua kasvinjalostajanoikeuteen, joka on yksi teollisoikeuksista, joskin harvemmin esillä.
Kasvinjalostajanoikeus on kasvilajikkeisiin sovellettava immateriaalioikeussuoja. Sillä tarkoitetaan yksinoikeutta kasvilajikkeeseen. Kasvilajikkeella tarkoitetaan sellaista kasvien joukkoa, jota voidaan lisätä ilman, että sen ominaisuudet muuttuvat. Lisäksi lajikkeella täytyy olla vähintään yksi ominaisuus, jota ei ole millään muulla lajikkeella.

Kasvinjalostus aloitettiin Suomessa 1900-luvun alussa ja uusia kasvilaatuja (myöhemmin termiksi vakiintui lajike) tuli viljelyyn. Vuonna 1977 annettiin laki kasvinjalostustoiminnan edistämisestä. Sitä pidetään Suomen ensimmäisenä niin sanottuna kasvinjalostajanoikeuslakina. Vuonna 1992 säädettiin varsinainen laki kasvinjalostajanoikeudesta.

Kasvinjalostajanoikeus antaa kasvinjalostajanoikeuden haltijalle yksinoikeuden lajikkeen ammattimaiseen hyväksikäyttöön. Suojattua kasvilajiketta ei tällöin voi ilman kasvinjalostajanoikeuden haltijan lupaa lisätä, kunnostaa lisäystarkoitukseen, markkinoida tai varastoida kaupallisessa tarkoituksessa. Luvaton käyttö voi johtaa oikeudellisiin seuraamuksiin, kuten sakkorangaistuksiin tai vahingonkorvauksiin. Sen sijaan lajikkeen käyttämistä yksityisluonteisesti ei-kaupallisiin tarkoituksiin, jalostuksessa tai koetoiminnassa ei ole rajoitettu. Lisäksi, maanviljelijöillä on oikeus korvausta maksamalla käyttää ja tuottaa lisäystarkoituksiin suojattujen lajikkeiden lisäysaineistoa omalla tilallaan. Siemenkaupassa on luvallista markkinoida vain viralliseen kasvilajikeluetteloon hyväksyttyjä lajikkeita.

Kasvinjalostajanoikeuksien osalta noudatetaan kansainvälisen kasvilajikkeiden suojaamista edustavan UPOV-järjestön (International Union for the Protection of New Varieties). Suomi on liittynyt UPOViin vuonna 1993. Kunkin jäsenmaan paikallinen kasvilajikeviranomainen myöntää hakemuksesta kasvinjalostajanoikeuden. Suomessa viranomainen on Ruokavirasto, joka ylläpitää kasvinjalostajanoikeusrekisteriä.

Hyväksymisen jälkeen kasvilajikesuoja on Suomessa voimassa 30 vuotta, maksamalla vuosimaksun. Jos kasvilajikkeella on merkittävät markkinat usean EU-jäsenvaltion alueella, kannattaa hakea EU:n laajuista suojaa. Euroopan kasvilajikevirasto (CPVO) myöntää koko EU:n alueelle suojan yhdellä hakemuksella. EU:n kasvinjalostajanoikeus (CPVR) on voimassa 25 vuotta, paitsi viiniköynnöksille, puille ja perunoille 30 vuotta. Kansallisen ja EU:n kasvinjalostajaoikeuden pääperiaatteet ovat samat. Molemmat suojat eivät kuitenkaan voi olla samaan aikaan voimassa. Käytännössä suomalaiset jalostajat hakevat hyvin vähän EU:n kasvinjalostajanoikeutta.

Kasvinjalostajanoikeus voidaan myöntää kaikkien kasvitieteellisten kasvisukujen ja -lajien lajikkeisiin. Kasvinjalostajanoikeuden myöntämisen edellytyksenä on, että lajike on uusi, muista tunnetuista lajikkeista erottuva, kasvustoltaan yhtenäinen ja tuntomerkeiltään pysyvä. Lajike on uusi, jos sitä ei ole markkinoitu Suomessa kauemmin kuin yhden vuoden ajan ennen hakemuksen jättämistä tai ulkomailla kauemmin kuin neljä vuotta (puuvartiset kuusi vuotta). Lajikkeiden erottuvuus (Distinctness), yhtenäisyys (Uniformity) ja pysyvyys (Stability) puolestaan testataan DUS-testauksessa. Suomessa nykymuotoinen DUS-testaus otettiin käyttöön UPOV-jäsenyyden myötä.
Lajikkeella tulee lisäksi olla hyväksyttävä nimi, joka rekisteröidään samalla, kun kasvilajikesuoja myönnetään. Lajikenimi ei saa olla sekoitettavissa muiden haltijoiden tavaramerkkiin, nimeen, toiminimeen tai muuhun yksinoikeuden omaavaan tunnusmerkkiin.

Perinteisellä jalostuksella tuotettujen kasvilajikkeiden suojaaminen on mahdollista kasvinjalostajanoikeuden kautta, ei siis patentoimalla.