Mia Niemelä vahvistaa Boco IP:n IP Specialist osaamista

Matalahierarkkinen, itseohjautuva ja jatkuvasti kehittyvä työyhteisö, jossa on positiivinen ja kannustava ilmapiiri pystyy tuottamaan lisäarvoa asiakkaille, koska työntekijät voivat hyvin. Kun taustatiedustelujeni ja haastattelujeni myötä ymmärsin, että tämä todella toteutuu Bocon IP:n arjessa, oli selvää, että halusin juuri Boco IP:lle töihin. Ensimmäiset viikot ovat vain vahvistaneet tunnetta, että olen oikeassa paikassa, mahtavien ihmisten ympäröimänä.”

Mia Niemelä rakensi ensin uraansa restonomitutkinnon, ulkomaankaupan erikoisammattitutkinnon sekä mainosalan ammattitutkinnon myötä hotellialalla, jonka jälkeen pienen lapsen yksihuoltajuuden myötä siirtyi kolmivuorotyötehtävistä IPR-alalle vuonna 2001. 

IPR-tehtävissä Mia on hoitanut kirjeenvaihtoa niin asiakkaisiin, ulkomaisiin yhteistyökumppaneihin kuin patenttivirastoihinkin päin, huolehtinut virallisten asiakirjojen laatimisesta ja toimittamisesta viranomaisille, määräaikojen kirjaamisesta ja noudattamisesta sekä mm. laskutustoimista. Käytännössä siis koko patentin suojausprosessin kaikki työvaiheet ovat olleet osa työpäivien kulkua.

Vuonna 2017 Mia kuitenkin vielä tunsi, että hotelliala jäi ikään kuin kesken ja palasi alalle seitsemän vuoden ajaksi. Tuona aikana hän paitsi matkusteli paljon maailmanlaajuisesti keräten kokemusta ja verkostoituen alan ammattilaisten kanssa, sekä työskenteli hotelleissa erilaisissa päällikkötehtävissä. Matkailuala on kuitenkin jatkuvasti kovassa muutoksessa, erityisesti Lapissa, ja asiaa pitkään pohdittuaan Mia päättikin jäädä pysyvästi Etelä-Suomeen, missä myös hänen poikansa ja sisarensa asuvat ja kun Boco IP Oy Ab sattui sopivasti hakemaan IP Spesialistia, oli jälleen kerran ajoitus kohdallaan ja kohtalo johti Mian takaisin IPR-alalle.

IPR-alan parhaina piirteinä Mia pitää sitä, että laki ja pykälät pitkälti määrittävät työtehtäviä ja työtahtia. Näiden rajojen puitteissa työ on kuitenkin pitkälti itseohjautuvaa, tiimiperusteista asiantuntijatyötä, jossa ei ikinä tule valmiiksi, aina on mahdollisuus oppia ja kehittyä lisää. 

Jatkuva kehitys niin työyhteisön sisällä kuin muutokset alallakin pitävät mielenkiinnon yllä ja iloisena alalle paluusta Mia on innoissaan uusista rooleistaan sekä mekaniikka- että tavaramerkkitiimeissä.

Uusimmat blogiartikkelit

SME Fund – IP Scan- ja muiden arvosetelien hakuohjelma jatkuu ensi vuonna

Brändin suojaus, järki ja tunne

Timo Kuosmanen vahvistaa mekaniikkatiimiämme

SME Fund eli PK-yritysrahaston tuki aineettoman omaisuuden suojaamiseen haettavissa

Toiminimet ja tavaramerkit solmussa

Kirjoittaja