Meidän ratkaisumme /  Suojan hakeminen ja rekisteröinti

Verkkotunnus (Domain)

Relevanttien verkkotunnusten rekisteröinti on tärkeää, jotta asiakkaat löytävät perille oikeaan osoitteeseen verkkoselainten tai hakukoneiden kautta.

Verkkotunnus

Verkkosivujen ja internetin kautta tapahtuva markkinointi ja myynti on keskeistä monille yrityksille. Relevanttien verkkotunnusten rekisteröinti on tärkeää, jotta asiakkaat löytävät perille oikeaan osoitteeseen verkkoselainten tai hakukoneiden kautta. Verkkotunnuksella tarkoitetaan sitä osoitetta, mikä kirjoitetaan selaimen URL- kenttään. Verkkotunnuksia koskevassa palvelussamme käymme läpi tarvittavat verkkotunnukset ja tutkimme, ovatko ne vapaasti rekisteröitävissä. Huolehdimme haluttujen verkkotunnusten rekisteröinnistä ja niiden voimassa pitämisestä. Mikäli yritys toimii monessa maassa, halutaan usein käyttää samaa verkkotunnusta kaikkialla. Tällöin kannattaa varata tärkeimmät geneeriset ja maakohtaiset päätteet samalla kertaa tavaramerkin suojaamisen kanssa. Tällä estetään, että vihamieliset tahot rekisteröivät verkkotunnukset omiin nimiinsä. Tietyissä maissa vaaditaan ensin identtistä tavaramerkkirekisteröintiä ennen kuin vastaava verkkotunnus voidaan varata.

Verkkotunnuksen hyödyt

Tunnusten oikea-aikainen varaus on tärkeää, jotta ei jouduta tilanteeseen, jossa esimerkiksi tavaramerkkihakemukseen liittyvät verkkotunnukset onkin jo varattu. Tästä syystä suosittelemmekin, että ennen tavaramerkin suojaamista selvitetään ovatko tarpeelliset verkkotunnukset rekisteröitävissä ja ennen tavaramerkkihakemusten jättämistä rekisteröidään verkkotunnukset.
Yhteydenotto 
Asiakas ottaa yhteyttä Boco IP:hen koska hän on harkinnut verkkotunnuksen hankkimista. 
Toimeksiannon sisältö
Käymme läpi tarvittavat verkkotunnukset Suomessa ja mahdollisesti myös kansainvälisesti. Tutkimme, ovatko ne vapaasti rekisteröitävissä.  
Verkkotunnuksen rekisteröinti 
Huolehdimme haluttujen verkkotunnusten rekisteröinnistä. 
Verkkotunnuksen pitäminen voimassa
Pidämme halutut verkkotunnukset voimassa niin kauan kuin asiakas haluaa. 
Tarjoamme verkkotunnusten rekisteröintiä kaikissa verkkotunnusjärjestelmissä. Alla esimerkkejä suosituimmista järjestelmistä. Hinnat sisältävät verkkotunnuksen rekisteröinnin ja voimassa pitämisen yhden vuoden. Huomaathan, että verkkotunnuksen rekisteröinta vaihtelee maittain. Lisäksi tietyt maat vaativat, että verkkotunnuksen hakijalla on juridisesti läsnä kyseisessä maassa tai verkkotunnusten rekisteröimiseen liittyy muita muodollisuksia. Laskutamme tällaisten lisämuodollisuuksien hoitamisesta tuntitaksamme mukaisesti.
Verkkotunnuksen rekisteröinti

.FI, .COM, .NET, .SE, .EE, .CN, ....

alkaen 130 €

Haluaisitko saada tarvettasi vastaavan alustavan hinta-arvion?

Ethän jää miettimään asioita yksin. Meiltä voit aina kysyä neuvoa.

Jos sinua askarruttaa mikä tahansa asia, olemme täällä sinua varten. Painikkeen alta näet kaikki asiantuntijamme.
Timo Kuosmanen
Eurooppapatenttiasiamies, patenttiasiamies
Näytä profiili
Mia Niemelä
IP Specialist, administration and formalities
Näytä profiili
Antti Pörhönen
Patenttiasiamies
Näytä profiili
Boco IP - Petri Nieminen profiilikuva
Petri Nieminen 
Konsultointijohtaja, osakas
Näytä profiili
Boco IP:n toimitusjohtaja Karri Leskinen profiilikuva
Karri Leskinen 
Toimitusjohtaja, osakas
Näytä profiili
Jonna Sahlin profiilikuva
Jonna Sahlin 
Eurooppapatenttiasiamies, hallituksen puheenjohtaja, osakas
Näytä profiili

Timo Kuosmanen

Eurooppapatenttiasiamies, patenttiasiamies

Olen tehnyt monipuolisen ja pitkän uran keksintöjen parissa. Asiamiesurani aikana olen saanut olla mukana lukuisissa keksintöhankkeissa. Kaikkiaan on tullut kirjoitettua lähes tuhatkunta patenttihakemusta moneen eri teknologiaan liittyen. Innostun yhä hyvin helposti kaikenlaisista uusista teknisistä ratkaisuista, niin kuin myös uusista asiakaskontakteista. Työni parhaita puolia ovatkin juuri asiakastyö sekä jatkuva uusien tekniikoiden oppiminen. Ilokseni olen havainnut yhteistyön keksijöiden ja asiakkaiden kanssa muodostuvan useimmiten kumppanuudeksi, jossa asiat hoidetaan avoimessa ja tehokkaassa yhteistyössä. 

Minua on aina viehättänyt se, että olen saanut tehdä yhteistyötä hyvin eri kokoisten ja eri kehitysvaiheissa olevien yritysten kanssa. Se, samoin kuin tekniikan laaja-alaisuus ja monipuolisuus, ovat sekä työn rikkaus että hyvä haaste kehittyä asiantuntijana. 

Eri teknologioista minulle on kertynyt runsaasti kokemusta liikkuvista työkoneista, kuten kaivoslaitteista, metsäkoneista, maansiirtolaitteista, nostokoneista sekä satamien ajoneuvoista. Edelleen itselleni läheisiä aloja ovat koneautomaatio, hydrauliikka, prosessitekniikka, kuljetinjärjestelmät, varastoautomaatio, konstruktiomateriaalit, rakennustekniikka, energiatekniikan ratkaisut sekä kaikenlaiset muut koneenrakennukseen ja automaatioon liittyvät koneet, laitteet ja mekanismit. 

Patenttijuridiset asiat ja alalla käytetty terminologia voivat usein olla vaikeasti hahmotettavia. Koen, että minulla on kyky ja halu käyttää selkokieltä sekä mutkattoman suoraviivaista ja käytännönläheistä lähestymistapaa, kun käyn asioita läpi asiakkaan kanssa. 

Patenttihakemusten laadinnan ja erilaisten käsittelyvaiheiden hoitamisen lisäksi teen erilaisia selvityksiä ja tutkimuksia sekä annan strategista neuvontaa. 

Voit ottaa minuun yhteyttä matalalla kynnyksellä - katsotaan tilanne yhdessä läpi ja pohditaan järkevin tapa asian hoitamiseksi. 

Olen eurooppapatenttiasiamies ja rekisteröity patenttiasiamies Suomessa.  Bocolainen vuodesta 2024.

Koulutus
DI (konetekniikka)
Kielitaito
suomi, ruotsi, englanti
x

Mia Niemelä

IP Specialist, administration and formalities

Olen Mia Niemelä, Boco IP:n uusin IP Specialisti (IPSU). Olen aiemminkin työskennellyt IPR-alalla, 16 vuoden ajan. Olen ollut tässä välissä kuitenkin seitsemän vuotta töissä muualla, joten paljon on sekä opittavaa että mieleenpalautettavaa. Onnekseni aiemmin opitusta on kuitenkin vielä hyvä määrä tietoa muistissakin. 

On ilo ja kunnia palata takaisin alalle, jossa saa aina oppia uutta ja mahdollisuudet kehittyä ovat rajattomat.

Vapaa-aikanani liikun paljon luonnossa, pelikentillä ja kuntosalilla. Olen myös intohimoinen matkustelija, kokemusta on kertynyt jo yli 50 maan verran.

Parasta tälläkin alalla ovat ihmiset, jotka tekevät työyhteisöstämme miellyttävän paikan kasvaa ja kehittyä aina rautaisemmaksi alan ammattilaiseksi. Tehtäviini Bocolla kuuluvat mm. kaikki asiakaskirjeenvaihto, raportointi, toimeksiannoista huolehtiminen, asiakirjojen laatiminen ja toimittaminen eri tahoille, yhteydenpito ulkomaisiin yhteistyökumppaneihin ja patenttivirastoihin sekä määräaikojen valvonta ja laskutustoimet.

Koulutus
Restonomi, Ulkomaan kaupan erikoisammattitutkinto, Mainosalan ammattitutkinto
Kielitaito
suomi, ruotsi, englanti
Aktiviteetit
Liikunta, matkailu
x

Suvi Haavisto

IP-lakimies

Hei! Avustan asiakkaitamme erilaisissa juridisissa kysymyksissä liittyen immateriaalioikeuksiin. Tavaramerkit ja brändin suojaaminen ovat lähellä sydäntäni, ja avustan myös mielelläni kaupallisiin sopimuksiin liittyvissä asioissa ja sopimusneuvotteluissa.

Ennen Bocoa työskentelin senioritason juristina teknologiayhtiössä. Sitä ennen olen toiminut asianajajana hoitaen pääasiassa tavaramerkki-, malli- ja tekijänoikeusaiheisia toimeksiantoja. Olen Suomessa luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.

Vapaa-ajallani vietän aikaa perheeni ja ystävieni kanssa. Minut voi nähdä kahviloissa, elokuvissa, museoissa tai rantakävelyillä Helsingissä.

Tulin Boco IP:lle vuonna 2024.

Koulutus
OTM (HY), KTM (Hanken)
Kielitaito
suomi, ruotsi, englanti
Aktiviteetit
International Trademark Association (INTA), Finnish Association for Industrial Property Rights (STY), Pharmaceutical Trade Marks Group (PTMG), Finnish IT Law Association
x

Antti Pörhönen

Patenttiasiamies

Olen hoitanut erityisesti mekaanisten ratkaisujen patentointia erilaisilta tekniikan aloilta. Lisäksi teen muun muassa patentoitavuusselvityksiä ja patenttiarviointeja, kokemusta minulla on myös mallioikeushakemuksista. Työssäni arvostan pitkäjänteistä yhteistyötä asiakkaan kanssa, pyrkien ymmärtämään asiakkaan liiketoimintaa ja tuon kannalta olennaista tekniikkaa. Taustaltani olen materiaalitekniikan DI, syventymisalueenani metallurgia ja teräkset, ja olen toiminut urallani myös tutkimuksen ja kehityksen sekä sähkökoneiden mekaanisen suunnittelun tehtävissä. Patenttialan tehtävissä olen toiminut vuodesta 2021, ja olen rekisteröity patenttiasiamies Suomessa.

Koulutus
DI (metallitekniikka)
Kielitaito
suomi, ruotsi, englanti, italia, saksa
x
Boco IP - Petri Nieminen profiilikuva

Petri Nieminen 

Konsultointijohtaja, osakas

Kuinka voin auttaa! Työnkuvaani Bocolla kuuluu konsultointi- ja koulutuspalveluidemme johtaminen. Asiantuntijan roolissani teen strategiakonsultointia akkreditoituna Design IP Strategy-osaajana, teen myös markkina- ja kilpailijakartoituksia sekä koulutus- ja työpajatilaisuuksia. Erityisosaamistani on patenttien arvonmääritys. Minulla on aiempaa työkokemusta konsultointi- ja johtamistehtävistä Accenturella sekä BEA Systemsissä (nykyisin osa Oraclea). Lisäksi olin yrittäjänä ja omistajana mukana luomassa uudenlaista kaupallistamispalvelua Iprbox Oy:ssä, jonka liiketoiminnan Boco osti 2008. Bocolainen siitä lähtien! 

Koulutus
Datanomi (Atk-instituutti, 1990). Laajasti jatkokoulutusta mm. tuotekehityksen sekä myynnin ja markkinoinnin osalla.
Kielitaito
suomi, englanti, ruotsi ja saksa
Aktiviteetit
Licensing Executives Scandinavia. Accenture ja BEA Systems Alumni, Pielisjärven luonto.
x
Boco IP:n toimitusjohtaja Karri Leskinen profiilikuva

Karri Leskinen 

Toimitusjohtaja, osakas

Tervetuloa sivulleni! Miten voin auttaa? 

Toimin Bocolla sekä toimitusjohtajan että asiantuntijan roolissa. Toimitusjohtajana haluan auttaa kollegoitani onnistumaan tehtävissään ja luomaan yrityskulttuurin, jossa on hyvä tehdä töitä. Asiantuntijan roolissa toimin aktiivisesti asiakkaiden IPR-strategioiden suunnittelussa ja implementoinnissa. Toimeksiantojen osalta olen keskittynyt erityisesti väiteasioiden käsittelyyn Suomessa ja Euroopan patenttivirastossa. Innostun helposti kaikesta IP-alaan liittyvästä ja mielellään jaan tätä innostustani luennoimalla ja kouluttamalla uusia ihmisiä alalle. Lisäksi toimin asiantuntijana patenttioikeudenkäynneissä, laadin lausuntoja ja neuvon patenttioikeusasioissa. Bocolla aloitin vuonna 2005, mutta patenttiasiamiestehtävissä olen ollut jo vuodesta 1999 alkaen. Ota rohkeasti yhteyttä ja jutellaan lisää. 

Koulutus
DI (polymeerikemia, tehdassuunnittelu)
Kielitaito
suomi, englanti, ruotsi, saksa
Aktiviteetit
Markkinaoikeuden sivutoiminen asiantuntijajäsen, Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ry, FICPI, AIPPI, European Patent Institute, Suomen teollisoikeudellinen yhdistys ry, kuntosali, golf, lumilautailu, musiikki, lukeminen
x

Essi Karppanen

Patent Agent

Olen toiminut patenttialan tehtävissä vuodesta 2019. Erityisosaamiseni on synteettisessä orgaanisessa kemiassa ja erityisesti lääkeainekemiassa. Työkokemusta minulla on sekä lääketeollisuudesta tutkijana että viranomaisena EU-tasolta, missä toimin biosidilainsäädännön toimeenpanotehtävissä. Työssäni teen IPR-toimeksiantoja laajasti kemian alalta, muun muassa bioteknologia ja materiaalit kuuluvat osaamisalueeseeni. Patenttiasiantuntijan työ on minusta todella inspiroivaa, sillä pystyn olemaan mukana uusissa keksinnöissä ennen kuin ne tulevat julkisiksi. Tämän vuoksi jokainen työtehtävä aiheuttaa minussa erityistä innostuneisuutta.

Koulutus
Doctor of Science (Tech.), Organic Chemistry, M. Sc. (Chemical Technology)
Kielitaito
suomi, ruotsi, englanti, ranska
x
Jonna Sahlin profiilikuva

Jonna Sahlin 

Eurooppapatenttiasiamies, hallituksen puheenjohtaja, osakas

Neuvon ja autan mielelläni erilaisissa immateriaalioikeuksiin ja strategiaan liittyvissä asioissa erityisesti kemian, prosessitekniikan, lääketieteen ja diagnostiikan aloilla. Työssäni pidän ennen kaikkea ongelmanratkaisusta ja vuorovaikutuksesta asiakkaiden ja kollegoiden kanssa ja koen, että hyvällä yhteistyöllä saavutetaan usein paras lopputulos. Hoidan keksintöjen patentointia kansallisesti sekä kansainvälisesti ja patenttihakemuksiin liittyvien käsittelyiden lisäksi teen muun muassa väitteitä, toiminnanvapauskartoituksia ja lausuntoja patenttien tulkinnasta. 

Bocolainen olen ollut jo vuodesta 1998 ja erilaisten tehtävien jälkeen toimin nykyään suurimmaksi osaksi asiantuntijana. Vuodesta 2017 lähtien olen yksi Suomen edustajista eurooppapatenttiasiamiehiä edustavan tahon valtuustossa (The Institute of Professional Representatives before the European Patent Office, epi) sekä Suomen jäsen epi:n professional Conduct Committee (PCC) komiteassa. 

Jonna Sahlin valittiin IP Stars tutkimuksessa vuoden 2022 kaikista alalla olevista naisista yhdeksi maailman huippuasiantuntijaksi.

Koulutus
DI (kemia, elintarviketeknologia, polymeeriteknologia)
Kielitaito
ruotsi, suomi, englanti, (saksa)
Aktiviteetit
Markkinaoikeuden sivutoiminen asiantuntijajäsen, European Patent Institute (epi, valtuuston jäsen 2017-), Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ry (SPAY, puheenjohtaja 2010-2013), aktiivinen pohjoismaisten kemian alan patenttiasiamiesten yhteistyössä, AIPPI, FICPI, UNION, Suomen teollisoikeudellinen yhdistys ry (STY) ja Suomalaisten Kemistien Seura ry (SKS), uinti, juoksu, laskettelu, puutarhanhoito
x
Näytä asiantuntijat.
Piilota asiantuntijat.
Peter Åkerlund 
IP-lakimies, osakas
+358 9 6866 8413
peter.akerlund@bocoip.com
Boco IP - Elina Heikkilä profiilikuva
Elina Heikkilä 
IP-lakimies, osakas
+358 9 6866 8415
elina.heikkila@bocoip.com
Laura Roselus profiilikuva Boco IP
Laura Roselius 
IP-lakimies, osakas
+358 40 738 4475
laura.roselius@bocoip.com