Suulliset käsittelyt EPO:ssa korona-aikana

Koronaviruspandemiasta johtuvan etätyösuosituksen johdosta, suurin osa Boco IP:n työntekijöistä on siirtynyt etätyöhön. Euroopan patenttivirasto (EPO) lähettää kuitenkin edelleen kutsuja väiteasioiden suullisiin käsittelyihin (Summons to Oral Proceedings) väiteasioissa.

Mikäli suullinen käsittely koskee väiteasiaa, kutsussa mainitaan tavallisesti, että tilaisuus tullaan järjestämään EPO:n tiloissa Haagissa, Hollannissa. Mikäli suullinen käsittely koskee väitevalitusasiaa, eli asiaa, jossa EPO:n väitejaosto on jo tehnyt päätöksen, ja jossa jokin väiteasian osapuolista on valittanut päätöksestä EPO:n valituslaitakunnalle (Boards of Appeal), tilaisuus järjestetään EPO:n tiloissa Münchenissä, Saksassa.

Kutsuissa mainitaan, että suullinen käsittely voidaan järjestää videokonferenssina, mikäli väitteen kaikki osapuolet – patentinhaltija ja väitteentekijä(t) – hyväksyvät tämän. Toisin sanoen, mikäli yksi osapuolista ei hyväksy, että suullinen käsittely järjestetään videokonferenssina, tilaisuus järjestetään EPO:n tiloissa joko Haagissa tai Münchenissä. En ota tässä kirjoituksessa kantaa siihen, miksi osapuoli ei hyväksy videokonferenssia.

Tilanteissa, joissa osapuoli ei hyväksy videokonferenssia, EPO lähes pääsääntöisesti ilmoittaa, että suullisen käsittelyn ajankohta myös siirtyy myöhempään ajankohtaan. Kokemukseni mukaan suullinen käsittely saattaa siirtyä jopa vuodella eteenpäin. Oletettavasti EPO lähtee siitä, että koronaviruspandemia saadaan hallintaan vuonna 2021 esimerkiksi toimivan rokotteen avulla. Toivottavasti tämä tulee olemaan tilanne.

Pandemioissa on historian valossa tunnusomaista, että ne aaltoilevat. Tässä koronaviruspandemiassa ensimmäinen aalto oli keväällä 2020 ja nyt syksyllä 2020 meillä näyttää olevan päällä toinen aalto. Mitä jos koronaviruspandemiaa ei saada hallintaan vuonna 2021 ja keväälle 2021 osuu kolmas aalto? Entä jos syksylle 2021 osuukin jo neljäs aalto?

Terveydenhuoltopuolella puhutaan siitä, että koronaviruspandemia tulee aiheuttamaan hoitovelkaa, koska ihmiset eivät hakeudu hoitoon. Pelkään että EPO:lla on edessä samantyyppinen ongelma – eli ”suullisten käsittelyiden velka”. Koska suullisia käsittelyitä siirretään koko ajan, EPO:lla tulee kohta olemaan kestämätön tilanne suullisten käsittelyiden kanssa. EPO:n julkisen kalenterin mukaan EPO järjestää joka päivä kymmeniä suullisia käsittelyitä. Mikäli EPO siirtää osan näistä ajassa eteenpäin, koska yksi väitekäsittelyn osapuolista ei hyväksy, että suullinen käsittely järjestetään videokonferenssina, EPO:lla on edessä vakava ongelma. Tulee olemaan mielenkiintoista katsoa, miten EPO:lla tulee olemaan aikaa järjestää kaikki siirretyt suulliset käsittelyt. Mainittakoon, että suullinen käsittelyyn saattaa alkaa kello 9 aamulla ja loppua kello 4 iltapäivällä, jos käsiteltävä asia on vaikea. Toisin sanoen EPO ei voi hoitaa näitä liukuhihnatyönä.

Yksi ratkaisu voisi ehkä olla jonkinlainen hybridiratkaisu, jossa voisi valita osallistuuko paikan päällä EPO tiloissa tai videoyhteyden välityksellä. Tähän löytyisi varmasti tekninen ratkaisu. Toinen vaihtoehto voisi olla järjestää kaikki suulliset käsittelyt videokonferensseina.

Uusimmat blogiartikkelit

SME Fund – IP Scan- ja muiden arvosetelien hakuohjelma jatkuu ensi vuonna

Brändin suojaus, järki ja tunne

Timo Kuosmanen vahvistaa mekaniikkatiimiämme

SME Fund eli PK-yritysrahaston tuki aineettoman omaisuuden suojaamiseen haettavissa

Toiminimet ja tavaramerkit solmussa

Kirjoittaja

Christian Westerholm 
Eurooppapatenttiasiamies, osakas
+358 9 6866 8469
christian.westerholm@bocoip.com